Palviaisen Tila

Palviaisen tila sijaitsee Lieksan Jamalissa, Kylänlahdentien varrella ja tilan pidosta vastaavat Henna ja Jari Palviainen. Tilalla on isäntäväen iloksi ja muihin tarkoituksiin aika liuta eläimiä mutta Lihhoo Lieksasta porukan Mangalitzasiat eli villasiat kasvavat meillä.

Mangalitza on Itävalta-Unkarin alueella 1830 -luvulla jalostettu rasvatyypin sika, ihan oma rotunsa siis eikä se ole sukua villisialle. Rotu on säilynyt melko alkuperäisenä, se on hyvin terve, sosiaalinen ja omalla tavallaan helppo kasvatettava koska se ei tarvitse sisätiloja välttämättä lainkaan.

Tilallamme on omat emakot ja karju, meillä kasvatetaan sukuselviä punaisia villasikoja. Emakot porsivat kerran vuoteen 6-10 porsasta ja porsimiset tähdätään kevääseen, yleensä toukokuulle. Emakot porsivat joko ulos, tai sisälle isoon karsinaan jossa on runsaasti olkea pesän tekemiseen ja porsaiden suojaksi. Mangalitzat porsivat pääsääntöisesti ilman apua ja hoitavat porsaansa hyvin.

Mangalitzat tarhataan isoissa ulkotarhoissa joissa niillä on tilaa touhuta ja tonkia eli ne voivat toteuttaa lajityypillistä käyttäytymistä. Huonon sään yllättäessä ne pääsevät säältä suojaan koppeihin jotka suojaavat sateelta ja lumelta. Talvella kopit kuivitetaan täyttämällä ne aina tarpeen vaatiessa kuivalla oljella. Sinnepä on possujen mukava kaivautua! Siat on jaettu ryhmiin, Karju on yleensä yksin, emakot omassa porukassaan ja lihaksi kasvavat omassa isommassa porukassaan.

Sikojen ruokinta on meillä toteutettu siten, että niillä on koko ajan tarjolla kuivaa heinää ja vettä. Lisäksi ne saavat ohrajauhoa, valkuaisena hernettä, härkäpapua tai rypsiä saatavuuden mukaan, kivennäiset ja vitamiinit lisätään ruoan sekaan. Kaikki heinät ja vilja saadaan hankittua oman kylän pelloilta, itse emme niitä ehdi kasvattamaan.

Mangalitzan liha on hyvin tumman punaista, herkullisen makuista ja rasvaista. Rasva on suurelta osin tyydyttymätöntä, pehmeää rasvaa joka sisältää mm. Omega 3- ja 6-rasvahappoja. Vaikka rasvaa on paljon, se sulaa suuhun. Riippuen sukulinjoista ja ruokinnasta liha saattaa myös marmoroitua kuten hyvä pihviliha. Mangalitza kannattaa valmistaa yleensä hitaasti matalassa lämpötilassa jolloin liha säilyttää mehukkuutensa ja rasva pääsee oikeuksiinsa. Parhaimmillaan se ainakin kasvattajan mielestä on savustettuna. Teurastus tapahtuu asiansa osaavassa pienteurastamossa jossa sikojen viimeinen matka on yhtä arvokas kuin niiden elämä on ollut. Sikamme kasvatetaan kunnioituksella ja arvostuksella, ja vaadimme samaa myös teurastukselta.


Tässä tuoteryhmässä ei ole tuotteita.